Ympäristöahdistuksen työstöä

Kati Kärkkäinen

Sosiaalipsykologi, työnohjaaja

Ympäristöahdistuksen lievittämispyrkimyksissä on oma ristiriitaisuutensa. Toisaalta ahdistus voi ajaa toimimaan ympäristön suojelemiseksi. Siinä mielessä olisi vahingollista, jos mielen rauhoituskeinoja käyttämällä ahdistus olisi kollektiivisella tasolla vähäistä. Toisaalta voimakas ahdistus ei ole hyvä toiminnan pohja, ja se voi tehdä yksilön elämästä kovin raskasta. Tarvitaan siis tasapainoa uhkien tiedostamisen ja niihin vastaamisen sekä riittävän levollisuuden välillä.

Selkeyttä tunteiden jäsentelystä

Ympäristöahdistustaan voi työstää ja samalla helpottaa erilaisin tavoin. Tässä muutama idea mahdollisuuksista, joiden kaltaisia on ryhmämuotoisessa vertaistuessa hyödynnetty.

Raskaissa kokemuksissa ihan jo sekin auttaa, että saa nimettyä tunteitaan. Kullakin tunteella on perustansa ja tiettyjä ajatuksia takanaan. Näihin kiinni pääseminen jäsentää kokemusta ja selkeyttää mieltä.

Ympäristötunteiden kanssa voi käyttää vaikkapa tällaista tunnesanalistaa virikkeenä:

turvattomuus hämmennys yksinäisyys lamaannus
turhautuminen epäreiluus tunne, ettei ymmärretä välinpitämät-tömyys
avuttomuus salailu eristäytyminen eristyksiin joutuminen toivottomuus
alakuloisuus tunteiden heittely suuntaan ja toiseen puhumisen tarve syyllisyys
kaipaus viha tarve työstää asioita itsekseen ilon pilkahdukset
ikävä suuttumus irrallisuus epätoivo
surumielisyys katkeruus häpeä yksinäisyys
toiveikkuus kiukku riittämättömyys merkitykset-tömyys
pelko ärtymys miksi-kysymykset kateus
levollisuus pettymys ”jossittelu” ahdistus
tyyneys raivo tarkoituksettomuus hämmennys
rauhallisuus rakkaus tyhjyys

 

Listan pohjalta voi tehdä näkyväksi omaa tunnemaisemaansa. Esimerkiksi niin, että isolle paperille kirjoittaa itselle keskeisiä tunnesanoja. Olennaisimmat voi laittaa keskelle paperia ja sanan koolla voi ilmaista tietyn tunteen tärkeyttä. Erivärisiä kyniä käyttämällä on myös mahdollista eritellä tunnelatauksia.

Vaikeat keskustelut omassa verkostossa

Ympäristöahdistuksen kokeminen saattaa tuottaa törmäyksiä itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Erilaiset arvot ja toimintatavat voivat hiertää ihmissuhteessa. Rakentavaa auki puhumista kannattaa yrittää.

Latautuneiden aiheiden kanssa on hyvä hakea keskustelulle sellaista ajankohtaa, joka on toiselle osapuolelle sopiva – ja mieluusti toki itsellekin. Jos toinen on keskellä kaoottista päivää tai valmiiksi pahalla tuulella, riski ajautua ikäville urille on iso. Siispä kannattaa mieluummin tarkistella häneltä, milloin olisi hyvä hetki keskustella itselle tärkeästä asiasta.

Juttutuokiota voi avata vaikkapa kertomalla siitä, miten välejä hankaava asia omassa kokemuksessa näyttäytyy. Millaisia tunteita ja ajatuksia siihen liittää. Toisen on helpompi ottaa viestejä vastaan, kun ei koe keskustelua itseensä kohdistuvaksi hyökkäykseksi.

Vastakkainasettelua vähentävät tämäntyyppiset lähestymiset, joissa toisen merkitys tehdään näkyväksi ja omaa hyväntahtoista pyrkimystä tuodaan esiin: ”Olet mulle tosi tärkeä ja haluaisin, että voitaisiin jatkossakin olla paljon tekemisissä. Mitenhän me saatais nää meidän näkemyserot siten huomioitua, että kummankin on riittävän hyvä olla.”

Vastaisuuden varalta on hyvä ideoida, miten yhteinen arki tai satunnaisemmat kohtaamiset hoituisivat kitkattomammin. Kumpikin osapuoli voi esittää toiveita ja ehdotuksia, joissa molempien kokemusmaisemaa on huomioitu.

Vaikka valmistelisi rakentavia keskusteluavauksia, pyrkimykset yhteiseen ymmärrykseen voivat karahtaa karille. Toinen osapuoli saattaa suhtautua välinpitämättömästi tai suoranaisen loukkaavasti, ja toiminnan tason ratkaisuja ei löydetä. Avaus voi johtaa myös konfliktiin, jossa alkuperäinen mielipaha voimistuu ja välit tulehtuvat.

Silloin joutuu arvioimaan, millaisia sovintoyrityksiä jaksaa ja katsoo mielekkääksi tehdä. Tämän vastapainoksi asettuvat tarpeet suojata itseään ja ottaa etäisyyttä ihmiseen, jonka kanssa riittävän yhteinen ymmärrys ei löydy.

Ympäristöahdistusryhmään osallistuminen on tuottanut kokemusta siitä, että on ”rohkeutta avata suu myös muualla”. Onnistumiset ja pettymykset näiden puheeksiottojen suhteen on puolestaan turvallista jakaa ryhmässä, ja siten niihin saa peilauspintoja toisilta osallistujilta. Ryhmäläisiä yhdistää kokemus siitä, että oma ympäristöahdistus ei aina tule sosiaalisissa kuvioissa ymmärtävästi ja arvostavasti kohdatuksi.

Arkinen tasapainottelu altistumisen kanssa

Kun kärsii ympäristöahdistuksesta, on hyvä arvioida arkista tasapainoa raskaiden ja ilahduttavien asioiden välillä. Esimerkkinä: helsinkiläinen opiskelija kirjoitti marraskuussa 2021 mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin, jossa hän kritisoi digilehdessä ollutta ilmastolaskuria. Tämä laskee aikaa kohti 1,5 asteen lämpenemistä, ja ”aikapommin” sekunnit räpsähtelevät näillä näkymin noin kahdeksan vuoden päässä odottavan uhkakuvan suuntaan. Ilmastolaskuri on kieltämättä ahdistavan oloinen visualisointi. Jollekin se voi tehokkaasti havainnollistaa toimimisen tärkeyttä, mutta jo valmiiksi uhat tiedostavan ahdistus kasvanee entisestään.

Arkeaan kannattaa tarkastella näistä näkökulmista:

Miten tasapainoisesti saan informaatiota?

Paljon on pielessä ympäristöasioiden suhteen, ja siksi tasapaino ei voi tarkoittaa sitä, että ”hyviä ja huonoja uutisia olisi yhtä lailla kerrottaviksi”. Kannattaa kuitenkin huomioida, noteeraako myös myönteiset uutiset vai kääntyykö oma katse helposti kauhistelemaan kaikkea tarjolla olevaa kielteistä. Jo ihmiskunnan evoluution myötä on ollut hyötyä siitä, että riskit bongataan ajoissa, joten tiettyä negatiiviseen päin viiraamista on tiedonkäsittelytavoissakin. Aistit havainnoivat uhat usein kerkeämmin kuin tasaiset ja positiiviset ainekset.

Itseään kannattaa myös suojata liialta informaatiolta. Pitää paastopäiviä uutisista, harkita seurattavia kanavia ja välillä valita vaikkapa kantaa ottavan kirjoittelun sijaan ihan muuta tekemistä.

Miten monipuolisesti keskityn erilaisiin asioihin?

Maapalloa suojaa ja omaa ahdistusta helpottaa, kun toimii ympäristöarvojen mukaan. Erilaisesta yksilö- ja ryhmätason aktiivisuudesta on hyötyä. Mahtuuhan arkeen kuitenkin muutakin – sellaista missä mieli lepää näistä sisällöistä? Vaikkapa itselle tärkeää lenkkeilyä kauniissa maisemissa, tervettä ”tyhjännaurantaa” kaveriporukassa, sukkien neulontaa tai reseptien kokeilua.

Voimavaroihin kiinnittyminen

Omia selviytymiskeinoja on hyvä pysähtyä välillä pohtimaan: ”Mikä minua kannattelee? Millaiset asiat tekevät olemisesta kevyempää?” Tällaisten resurssien tiedostaminen ja tarkoituksellinen vahvistaminen helpottaa oloa.

Listaansa voi kerätä mahdollisimman monta asiaa esimerkiksi näiltä ulottuvuuksilta:

ihmiset/eläimet
tukiverkot
tekemiset
toimintamallit: tavat tehdä
rutiinit
asiat
ajatusmallit: tavat ajatella
oivallukset
periaatteet/motot
ominaisuudet/persoonallisuudenpiirteet/vahvuudet
olosuhteet
selviytymiskeinot

Kun on saanut mahdollisimman monta asiaa listattua, voi antaa itselleen kiitosta siitä, mitä jo tekee hyvinvointinsa eteen. Sen ohella voi miettiä, mitä näistä voimavaroista voisi hyödyntää uusin tavoin tai enemmän.

Myös muunlaisilla havainnollistamismuodoilla voi tehdä näkyväksi voimavarojaan. Esimerkiksi käsitekartta on luonteva visualisointitapa. Siinä voi jaotella hyvänolonlähteitä itselleen mielekkäin tavoin.

Unelmakarttamainen ”buustipaperi” käy vaihtoehdoksi sekin: lehdistä leikataan merkityksellisiä sanoja tai lauseita ja mieltä rauhoittavia kuvia ja liimataan niitä paperille.


Julkaistu:

Kategoria:
Artikkelit

Jaa artikkeli:
Facebookissa
Twitterissä