Yhteisöllisyys on voimavara ympäristöhaasteiden kohtaamisessa

Ympäristöongelmat aiheuttavat ahdistusta, mutta onneksi meillä on mahdollisuuksia löytää niihin ratkaisuja. Yhteisöllisyys on voimavara, jota tarvitaan niin ongelmien ratkaisemisessa kuin niiden aiheuttamien tunteiden kohtaamisessa.

Sari Laine
johtava asiantuntija, Luonto ja arki -projekti, Sitra

Sanna Rekola
asiantuntija, ennakointi, Sitra

Vuonna 2018 IPCC julkaisi raportin, joka oli aikaisempia raportteja jyrkkäsanaisempi maapallomme tilanteesta ja toi esiin 1,5 asteen tavoitteen entistä vahvemmin. Raportti sai paljon huomiota myös suomalaisessa mediassa ja se uutisoitiin painottaen yksilöiden tekoja.

Tuon saman julkaisuviikon viikonloppuna kokoontui Sitran kehitysohjelman Maapalloliigan bootcamp, jossa eri yhteisöt kehittivät innostavia tapoja saada ihmisiä mukaan ilmastotoimiin. Innostus oli kaukana tuon perjantain aloituksesta. Kaikki olivat huolestuneita ja maassa raportin tuloksista. Voisi melkein sanoi, että porukka vaikutti toivottomalta. Kuitenkin sinä perjantai jatkoimme toivottomuudenkin keskellä yhdessä ratkaisuiden kehittämistä ja testaamista, ja oli mahtavaa seurata toivon ja jopa pienen innostuksen uudelleen heräämistä.

Viikonlopun bootcampin lopetustilaisuudessa reflektoinnin yhteydessä monet sanoivat, kuinka yhdessä tekeminen ilmaston hyväksi oli auttanut heitä pääsemään irti raportin aiheuttamasta epätoivosta. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen voi auttaa isosti vaikeiden ympäristötunteiden hallinnassa.

Tiedostamme ongelmat, miksi emme toimi?

Ympäristöongelmien äärellä päänvaivaa aiheuttaa tiedostamisen ja tekojen väliin jäävä kuilu. Tiedämme ongelmista, mutta emme toimi riittävällä tavalla niiden ratkaisemiseksi. Tämä lisää omalta osaltaan myös ahdistusta.

Tutkijat ovat todenneet, että ilmastonmuutos on malliesimerkki ongelmasta, jonka ratkaisemiseen ihmisaivot eivät luontaisesti taivu. Olemme mestareita ratkaisemaan lineaarisia, laskettavia ja tässä ja nyt vastassamme olevia ongelmia. Ilmastonmuutos haastaa ajattelukykymme mutkikkuudellaan ja mittakaavallaan, niin alueellisesti kuin ajallisesti.

Ilmastonmuutos, ja muut vastassamme olevat viheliäiset ongelmat, ovat systeemisiä, yhteen kietoutuneita, kehkeytyviä, epämääräisiä ja moniulotteisia. Yhden ihmisen – tai edes yhden kansakunnan – ponnistelut eivät yksin riitä. Moni pohtii, onko omilla teoilla vaikutusta.

Supervoimat käyttöön

Historioitsija Rutger Bregman kuvaa teoksessaan Hyvän historia (2021) toisilta oppimista (social learning) ihmiskunnan supervoimaksi. Hän kuvaa ihmisiä leikkisästi hypersosiaalisiksi oppimiskoneiksi, jotka ovat tämän ominaisuuden ansiosta sopeutuneet uusiin olosuhteisiin ja selviytyneet monesta sopasta. Yksi on osannut yhtä ja toinen toista, oppeja on vaihdettu ja edellisten sukupolvien opit ovat siirtyneet seuraaville.

Ratkaisevassa roolissa ihmiskunnan historiassa ovat olleet kokemus yhteisöstä ja ymmärrys yhdessä menestymisen mahdollisuudesta. Näitä avuja tarvitaan nytkin, sillä viheliäisistä ongelmista emme selviä ilman toisiamme. Tarvitsemme kollektiivista viisautta, kekseliäisyyttä ja kaikki mukaan kutsuvaa osallisuuden kulttuuria – käytännössä siis erilaisia yhteisöjä, jotka mahdollistavat yhteisen oppimisen ja haastavienkin asioiden kohtaamisen yhdessä.

Yhdessä toimiminen lisää hyvinvointia

Yhteisöllisyys on voimavara paitsi vastassamme oleviin haasteisiin vastaamisessa myös hyvinvoinnin vahvistamisessa. Professori Arto O. Salonen ja tutkija Mikko Kurelahti kirjoittavat kirjassaan Rakkautta ja valoa (2021) tarpeesta ajatella hyvinvointia uudella tavalla. Henkilökohtaista etua ja mielihyvää ajavan hedoninen hyvinvointikäsityksen sijaan meidän olisi alettava puhua eudaimonisesta hyvinvoinnista. Siinä hyvinvoinnin perustana on ajatus ihmisestä muita ihmisiä ja maailmaa varten. Ihminen voi hyvin, kun on tunnistanut ja ottanut käyttöön omat vahvuutensa, joiden avulla hän voi edistää yhteistä hyvää niissä toimintaympäristöissä, joissa hän elää.

Myös tutkijat Tuuli Hirvilammi ja Tuula Helne korostavat kestävän hyvinvoinnin teoriassaan mielekkään ja vastuullista hyvinvointia edistävän toiminnan merkitystä hyvinvoinnille. Nykyinen, kasvuun perustuvaa kulutuskulttuurimme ei rakenna hyvinvointia kestävälle pohjalle, vaan tuhoaa elämää ja lisää ihmisten välistä kilpailua ja epätasa-arvoa. Kestävää hyvinvointia syntyy, kun vahvistetaan toimeentulon lisäksi ihmisten osallisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa sekä kehittää elinympäristöään erilaisten yhteisöjensä täysivaltaisina jäseninä.

Yhteisöjä joka lähtöön

Mitä yhteisöt sitten ovat tai voivat olla? Monet kokoontuvat itselleen tärkeiden asioiden äärelle kansalaisjärjestöissä ja toimintaryhmissä. Kansalaisyhteiskunnan foorumit tarjoavat tiloja paitsi asioiden käsittelylle myös niihin vaikuttamiselle. Usein toiminnan taustalla on tunne jostakin epäkohdasta, jolle etsitään ratkaisua.

Ympäristökriisissä yhteisöjä voivat olla kuitenkin monet muutkin kuin kansalaisjärjestöt. Myös oppilaitokset, työpaikat, harrastuspiirit, taloyhtiöt tai vaikka erilaiset asiakassuhteet voivat tarjota tiloja toiminnalle ja ympäristötunteiden käsittelylle. Myös ystäväporukat, sukulaiset ja perheenjäsenetkin voivat muodostaa merkityksellisiä yhteisöjä ympäristökysymyksissä.

Erilaiset yhteisöt tarjoavat mahdollisuuksia ympäristötunteiden kohtaamiselle, mutta myös vaikuttamiselle. Siksi niiden potentiaali olisi tärkeää huomata ja ottaa käyttöön.

Empatian laajenevat kehät

Viheliäiset ympäristöongelmat ovat luonteeltaan globaaleja ja niihin tarttuminen haastaa meidät laajentamaan ajatuksiamme yhteisöistä ja yhteisöllisyydestä. Olisiko mahdollista kokea yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä myös välitöntä lähipiiriä laajemmin? Myötätunnon ja yhteenkuuluvuuden tunne auttaa meitä löytämään ratkaisuja, jotka huomioivat myös heikommassa asemassa olevat.

Yhteisöjä voi ajatella vielä laajemminkin. Ekologi ja kasvatustieteilijä Sami Keto (2022) kutsuu meidät rakentamaan sosiaalisia suhteita myös muihin lajeihin: ”Ystävyyden ja liittolaisuuden assosiaatioita – jotain sellaista, joka tuo suhteeseen intiimiyden ja ”lämmön” potentiaalia – olisi tuotava myös ihmisen monilajisiin suhteisiin.” Voisimmeko siis laajentaa empatian kehää ihmisyhteisöistä myös muihin lajeihin ja lopulta koko biosfääriin, ja löytää uudenlaisia yhteisöjä, joiden osana elää ja toimia? Muiden lajien ajatteleminen aktiivisina toimijoina voisi auttaa meitä löytämään uudenlaisia kumppanuuksia ja yhteistyömahdollisuuksia ympäristöhaasteiden ratkaisemiseen.

Parhaimmillaan voisimme kuulua samanaikaisesti moniin eri yhteisöihin, joissa kaikissa on tilaa tunteille, toivolle ja toiminnalle kestävän tulevaisuuden edistämiseksi.

Lähteet

Bregman, Rutger. 2021. Hyvän historia

Gifford, Robert. 2011. The Dragons of Inaction: Psychological Barriers That Limit Climate Change Mitigation and Adaptation

Salonen, Arto O. ja Kurelahti, Mikko. 2021. Rakkautta ja valoa

Helne, Tuula ja Hirvilammi, Tuuli. 2019. Having, Doing, Loving, Being: Sustainable Well-Being for a Post-Growth Society

Keto Sami. 2022. Enemmän kuin ihmisen maailma: Miksi ja miten muunlajiset päästetään osaksi sosiaalista yhteisöä? teoksessa Maailman tärkein tehtävä – Esseitä kasvatuksesta, vastuusta ja toivosta