Taide voimavarana ympäristökriisissä
Ympäristökriisi tuntuu mielessä ja kehossa. Taiteen menetelmistä voi ammentaa tukea ympäristötunteiden kanssa elämiseen, sillä taiteen tekemisessä yhdistyvät usein kokonaisvaltaisesti monenlaiset tietämisen tavat: käsitteellinen ajattelu, kehollisuus, moniaistisuus, tunteet, arvot, alitajunta ja intuitio. Samalla taide voi lisätä ympäristöherkkyyttä, kasvattaa kuvittelukykyä ja rohkaista toisin toimimiseen.
Henna Laininen
taiteilija-tutkija, luovan kirjoittamisen opettajakuva: Arttu Stoor
Ympäristötunteiden käsittelyä taiteiden keinoin
Taide voi luoda turvallisia tiloja ympäristötunteiden kohtaamiseen ja jakamiseen. Kirjoittamalla, maalaamalla, tanssimalla tai musiikkia soittamalla voi löytää yhteyden omiin tunteisiin ja saada tunteen liikkeelle. Tunteen ilmaisu ryhmässä sanoin, siveltimenvedoin, äänellä tai kehon liikkeellä avaa kurkistusikkunan toisen ihmisen sisäiseen maailmaan. Taiteen tekeminen ja vastaanottaminen yhteisöllisesti voikin toimia siltana syvempään kohtaamiseen, mikäli ryhmätyöskentelyssä tuetaan empaattista kohtaamista pedagogisin menetelmin (Lähdesmäki & Koistinen 2021). Toisaalta omaan tunteeseen saa etäisyyttä, kun ajatuksiaan jäsentää runon tai tarinan muotoon, kuvaksi tai savesta muovailluksi hahmoksi.
Ohjaamissani Ilmastonmuutos minussa -luovan kirjoittamisen työpajoissa (2018–2022) tutkittiin omia ilmastonmuutokseen liittyviä tunteita erilaisten tekstityyppien avulla. Työpajoissa kirjoitettiin tajunnanvirtaa, käsitekarttoja ja kokeellisia tunnerunoja runokaavan avulla, luotiin uusien ympäristötunteiden sanakirjamääritelmiä ja ideoitiin kollektiivisesti lause kerrallaan kirjeitä tuleville sukupolville. Ympäristötunteita myös jaettiin parin ja ryhmän kanssa keskustelemalla, tekstejä ääneen lukemalla sekä yhteisen sururituaalin avulla. Keräämäni palautteen perusteella monet osallistujat kokivat, että ilmastonmuutokseen liittyvistä tunteista kirjoittaminen tuntui helpottavalta tai innostavalta. Toisaalta muutama osallistuja mainitsi, että ympäristötunteista kirjoittaminen tuntui ajoittain vaikealta tai intensiiviseltä. Ympäristötunteiden käsittely taiteen keinoin saattaakin nostaa pintaan myös tunteita, joita ihminen ei ole aiemmin uskaltanut kohdata. (Koistinen et al. 2022, 89–91.)
Kirjoittaminen voi auttaa sanallistamaan omaa tunnemaastoa, mutta kaikille tunteille ja tuntemuksille ei välttämättä ole mahdollista tai edes tarpeellista löytää sanoja. Kuvataiteen, tanssin, draaman tai musiikin avulla voi tavoitella vaikeasti sanallistettavia tunteita. Esimerkiksi tutkija-draamakasvattaja Anna Lehtosen ohjaamissa draamatyöpajoissa on kokeiltu kehollisesti, miten ilmastonmuutos vaikuttaa omaan tapaan kävellä ja tehty eläviä patsaita osallistujien ympäristötunteista (Lehtonen 2020). Tanssi- ja teatteripedagogi Nella Turkki taas on kehittänyt tanssipedagogisia menetelmiä ympäristötunteiden ilmaisuun: ILMA-tanssiesityksessä 14–84 -vuotiaat, eri taustoista tulevat osallistujat käsittelivät ilmastotunteitaan ja luontosuhdettaan liikeimprovisaation keinoin (Turkki 2020).
Taiteen menetelmien hyvinvointivaikutuksia on tutkittu taideterapian alalla. Esimerkiksi kirjallisuusterapeuttiset tutkimukset osoittavat, että vaikeista tunteista ja kokemuksista kirjoittaminen voi lisätä sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia ja myönteisten selviytymiskeinojen kehittymistä (Easterling et al. 1999). Ympäristötunteiden käsittelyn tueksi onkin viime vuosina julkaistu materiaaleja, jotka hyödyntävät myös luovia menetelmiä – tällaisia ovat esimerkiksi Toivoa ja toimintaa -sivusto, Luonto ja tunteet -sivusto sekä Ilmastonmuutos minussa -luovan kirjoittamisen verkko-opetusmateriaali.
Taide ympäristöherkkyyden lisääjänä
Taiteen keinoin voi myös lisätä ympäristöherkkyyttä eli kaikin aistein avautumista kehon, mielen, toisten lajien ja ympäristön vuorovaikutukselle (Ylirisku 2021, Koistinen et al. 2022). Taidetta voi tehdä luonnossa, luonnonmateriaaleilla ja luonnonolentojen kanssa. Tutkija-taiteilija, taidekasvattaja Henrika Ylirisku ehdottaakin ympäristötaidekasvatuksen uudeksi suunnaksi ihmiskeskeisyydestä luopumista ja monilajisen, yhteisen maailmassaolon tunnustamista (Ylirisku 2021).
Taideprosessien avulla voi tuoda käsitettävään ja koettavaan muotoon ilmiöitä, jotka ovat ihmisen aistien tavoittamattomissa, kuten erilaiset keskinäisriippuvuudet, pieneliöiden tekemä näkymätön työ tai yhteytemme veden kiertokulkuun (Ylirisku 2022). Esimerkiksi yhteisötaiteilija-taidekasvattaja Heli Mäkisen ja kuvataiteilija Tellervo Viitaniemen ohjaamassa turvapaikanhakijanuorten Paikannuksia-yhteisötaideprojektissa (2013–2014) kerättiin ja tutkittiin mikroskoopilla vesinäytteistä löytyviä luonnonorganismeja sekä työstettiin havaintojen pohjalta myöhemmin tussimaalauksia (Mäkinen 2016).
Luovan kirjoittamisen alueella ympäristöherkkyyteen suuntaava kirjoitustekniikka on esimerkiksi kulttuurintutkija Astrida Neimanisin kehittämä sääkirjoittaminen (weather writing), jossa havainnoidaan ulkotiloissa kirjoittamalla oman kehon yhteyttä säähän, luonnonprosesseihin ja ilmastonmuutokseen (Neimanis 2016). Feministinen kumppanuuslajien kanssa kirjoittaminen taas pyrkii ottamaan ihmisen suhteet muihin lajeihin tosissaan ja tavoittelemaan toislajisen kokemusmaailmaa (Koistinen & Savinotko 2022, 120; Haraway 2013). Taidetta luonnon ehdoilla -symposiumissa Mustarinda-talossa 2017 kokeilin kirjoittamista haapapuun kanssa ja pohdin, miten hapuileva yritys kirjoittaa kasvin kanssa muuttaa kirjoitusta ja kirjoittajaa (Laininen 2018). Toisissa tiloissa -kollektiivin esityksissä taas eläydytään ei-inhimilliseen kehollisten harjoitteiden avulla: esimerkiksi Susisafari-esityksissä (2014–2022) osallistujat muodostivat yhdessä susilauman ja tutkivat sutena liikkumista öisessä kaupunkitilassa (Susisafari 2014).
Monilajisen yhteenkietoutuneisuuden havainnointi taiteen menetelmin voi johtaa tuottavan hämmennyksen äärelle, joka mahdollistaa uutta luovan oppimisen (Koistinen & Savinotko 2022, 117–119). Keskinäisriippuvuuksien tunnistaminen voi samalla olla lohdullistakin. Kasvitieteilijä, potawatomi-kansaan kuuluva Robin Wall Kimmerer muistuttaa, että elonkehän suojelemiseen tarvitaan länsimaisen tieteen ohella alkuperäiskansojen viisautta: useiden Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureissa suhde toisiin lajeihin perustuu vastavuoroiseen hoivaan ja kiitollisuuteen (Kimmerer 2013).
Kiitollisuuden ja muiden niin sanottujen keveämpien ympäristötunteiden harjoittaminen voikin olla ympäristökriisissä tärkeä voimavara. Kaikkea ei ole vielä menetetty, ja omalla toiminnalla on mahdollista myös suojella, lisätä tai ennallistaa lähiympäristöjen monimuotoisuutta. Esimerkiksi yhteisöllinen puutarhanhoito voi lisätä hyvinvointia ja elollisen hoivaamisen taitoja, ja puutarhaa voi hyödyntää myös taideperustaisen ympäristökasvatuksen paikkana (Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry. 2018, 5; Humaloja 2016).
Taide kuvittelukyvyn kasvattajana ja toisin toimimisena
Tässä hetkessä läsnä olevien tunteiden ja aistimusten ohella taiteen menetelmät voivat virittää laajemman aikaperspektiivin havainnoimiseen. Ympäristöfilosofi Joanna Macyn kehittämässä aktiivisen toivon prosessissa tehdään ensin tilaa raskaampien ympäristötunteiden kohtaamiselle. Sen jälkeen edetään kohti oman toimijuuden näkemistä osana sukupolvien ketjua ja kaiken elävän verkostoa. Macyn kirjoitus- ja meditaatioharjoituksissa kuvitellaan esimerkiksi, miten tulevat sukupolvet kertovat tarinaa ympäristökriisistä selviytymisestä. (Macy & Johnstone 2012.)
Taiteen avulla voikin kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, jotka inspiroivat toimimaan toisin. Yksilösankaruuden sijaan tarvitsemme enemmän tarinoita lajien välisestä yhteiselosta ja yhteistyöstä (Haraway 2016). Ympäristökasvattaja Teija Peura ja tulevaisuudentutkija Otto Tähkäpää kirjoittavat ympäristökriisistä mielikuvituksen kriisinä, jossa etsitään ratkaisua samoista ajatuksista, jotka ovat kriisin synnyttäneet. Tulevaisuuslukutaidon kehittäminen auttaa kyseenalaistamaan omaa toimintaa rajoittavia lähtöoletuksia ja avartamaan ajatuksia mahdollisista tulevaisuuksista (Peura & Tähkäpää 2021).
Esimerkiksi Rakkaudesta-työryhmä on luonut taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa uutta sanastoa vasta syntymässä oleville kokemuksille. Ryhmän esityksessä Rakkaudesta – sanasto tuleville vuosikymmenille kuunnellaan tulevaisuuden sanastoa ja lähetetään oma elämänperintöselvitys tuleville sukupolville (Rakkaudesta 2018). Ohjaamissani Minun ilmastotaitoni -luovan kirjoittamisen työpajoissa (2020–2022) taas on ideoitu tulevaisuuden taitojen ja keksintöjen sanakirjamääritelmiä. Sanoja on myös kehollistettu tekemällä niistä eläviä patsaita pienryhmissä. Sanoilla leikkiminen ja esitysten tekeminen on kokemukseni mukaan tarjonnut tilan yhteiselle nauramiselle ja huumorille, mikä voi helpottaa raskaampien ympäristötunteiden kanssa elämistä. Samalla naurun keventämässä olotilassa on syntynyt uusia oivalluksia.
Toisenlaisia tulevaisuuksia voidaan myös kehollisesti elää todeksi esimerkiksi roolipelien keinoin. Teatteripedagogi ja roolipeliohjaaja Maiju Tarpila kuvailee, miten postapokalyptisiin maailmoihin sijoittuvissa liveroolipeleissä kokemus keskinäisriippuvuudesta, huolenpidosta tai omavaraisesta, yhteisöllisestä selviytymisestä voi hitaasti ja jälkikäteen muuttaa osallistujien olemisentapaa ruumiillisen kehomuiston myötä (Tarpila 2022).
Taide ei kuitenkaan automaattisesti kasvata kuvittelukykyä. Kansainvälisen tutkijaryhmän artikkeli ilmastonmuutosta käsittelevästä taiteesta väittää, että vuosina 2000–2016 tehtyjen ilmastoaiheisten taideteosten yleisin biofyysinen ilmiö oli sulava Arktis ja kohoava merenpinta – tätä käsitteli kaksi kolmasosaa tutkijaryhmän tarkastelemista eri taiteenlajien projekteista. Sen sijaan muut ympäristömuutokset, kuten merien happamoituminen, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja tartuntatautien lisääntyminen, jäivät aineistossa vähemmälle huomiolle. Kollektiivinen kuvittelukykymme ympäristökriisistä voikin myös kaventua, mikäli vain tietyt maantieteelliset ilmiöt ja kuvat valitaan edustamaan kriisiä. (Galafassi et al. 2018).
Kestävämpien tulevaisuuksien kuvittelun lisäksi taiteen menetelmät sopivat myös käytännön ympäristövaikuttamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ilmastonmuutos minussa -luovan kirjoittamisen työpajoissani omia ympäristövaikuttamisen keinoja pohdittiin ideoimalla vastauksia Joanna Macyn kysymykseen: ”Jos tietäisit, ettet voi epäonnistua, mitä tekisit ylläpitääksesi elämää maapallolla?” (Macy & Johnstone 2012). Palautteissaan osa työpajojeni osallistujista kertoi, että ilmastotunteista kirjoittaminen oli vahvistanut halua vaikuttaa ympäristöongelmiin (Koistinen et al. 2022, 92).
Elokapina-liikkeen mielenilmauksissa taide taas on saanut konkreettisia taideaktivismin muotoja: Veriprikaati-kulkueessa Helsingissä 2021 osallistujien punaiset asut muistuttivat ekokatastrofiin liittyvistä kuolemista. Samalla hiljainen kulkue tarjosi osallistujille yhteisöllisen tilan ilmaista ympäristöahdistustaan. (Elokapina 2021.) Tunteiden käsittelyn ohella onkin tärkeää, että ympäristöteemainen taidetoiminta tarjoaa mahdollisuuksia ympäristövaikuttamisen toteuttamiseen. Ympäristön puolesta toimiminen voi auttaa kääntämään ympäristöahdistuksen voimavaraksi, mikäli toimintaan ei siirrytä liian nopeasti vaan varataan riittävästi aikaa myös vaikeiden tunteiden äärellä olemiseen (Pihkala 2019).
Mitä kasvattajan kannattaa muistaa
Ympäristötunteiden käsittelyssä voi yhdistellä monenlaisia taiteen menetelmiä, jotka täydentävät toisiaan. Koska kirjoittaminen on monelle tuttu työskentelymuoto, se sopii hyvin esimerkiksi aiheeseen virittäytymiseen ja omien tunteiden tutkiskeluun ennen kuin niitä jaetaan toisten kanssa (Laininen 2022, 21). Keholliset harjoitukset työskentelyn lomassa ja lopussa rentouttavat ja auttavat purkamaan tunne-energioita. Luonnossa tehtävien aistiharjoitusten avulla voi saada hengähdystaukoja vaikeampien ympäristöteemojen käsittelyyn (emt., 15).
Työskentelyn materiaaleja valitessa kannattaa suosia luonnonmateriaaleja ja kierrätysmateriaaleja, jotta materiaalien käyttö olisi johdonmukaista suhteessa ympäristöteemaan eikä lisäisi osallistujien ympäristöahdistusta. Esimerkiksi maalausharjoituksessa voi muovipohjaisten akryylivärien sijaan valita kasviväreillä työskentelyn. Kasvivärien valmistaminen itse lähiympäristöstä löytyvistä marjoista ja mausteista on paitsi ekologista myös tutkivaa, kokeilevaa, leikillistä ja yllätyksellistä, mikä sopii hyvin ympäristökriisin äärellä ihmettelyyn (Myllynen 2022).
Kasvattaja voi ohjata ympäristötunteiden käsittelyä omien vahvuuksiensa mukaan. Toivoa ja toimintaa -hanke on luonut kolmiportaisen mallin ympäristötunteiden käsittelylle kasvatustyössä. Tärkeintä olisi vähintään sanoittaa ympäristötunteiden olemassaolo ryhmässä, esimerkiksi Toivoa ja toimintaa -hankkeen ehdottamalla tavalla: ”Ymmärrän hyvin, että monella teistä on erilaisia vaikeita tunteita esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja muiden kestävän kehityksen kysymysten suhteen. Ne ovat niin suuria ja surullisia ongelmia, että meillä kasvattajillakin on monia vaikeita tunteita niiden suhteen. Niiden tunteiden kanssa voi kuitenkin oppia elämään yhdessä toisten kanssa”. Osallistujien oloa voi helpottaa, jos ryhmän ohjaaja myöntää, että hänellä itselläänkin on vaikeita tunteita suhteessa ympäristökriisiin. Lisäksi kasvattaja voi oman taitotasonsa mukaan tarjota keskustelumahdollisuuksia tunteista sekä edetä taiteen menetelmien hyödyntämiseen. (Kemppainen et al. 2019.)
Ympäristötunteiden käsittelyssä turvallisen ilmapiirin luominen ryhmään on erityisen tärkeää. Apuna tässä voi käyttää esimerkiksi ”Turvallisen keskustelun huoneentaulua” (emt.). Matalan kynnyksen harjoituksista voi vähitellen edetä syvempään työskentelyyn ryhmän tarpeiden mukaan. Turvallisuutta lisää se, että omia taidetuotoksia ei ole pakko jakaa toisille. Tuotoksista voidaan keskustella esimerkiksi vain läheisen ystävän kanssa, ja teksteistä voidaan poimia yksittäisiä sanoja tai lauseita, joista kootaan kollaaseja huoneen seinälle. Esiintymisestä pitävissä ryhmissä tekstikatkelmista voidaan luoda yhteinen äänimaisema toisten sanomia sanoja toistamalla. Kuvia tai tekstejä voidaan myös jakaa anonyymisti erilaisten verkkopalveluiden avulla, kuten AnswerGarden– tai Jamboard-alustalla. (Laininen 2022, 14–15, 22–23.)
Kun ympäristöteemoja käsitellään taiteen menetelmin, on tärkeintä itse prosessi eikä lopputuloksen arviointi. Taidetyöskentelyn päätteeksi osallistujat voivat esimerkiksi kertoa, miltä tuntui kirjoittaa, maalata tai esiintyä, ja mitä aiheeseen liittyviä ajatuksia toisten teoksista heräsi. Jos ilmapiiri on riittävän turvallinen, osallistujat tai ohjaaja voivat myös kertoa, mistä asioista erityisesti pitivät toisten teoksissa. (Emt, 22.)
On hyvä muistaa, että taidetyöskentely voi osallistujien taustasta riippuen myös jännittää ja viedä epämukavuusalueelle. Joillekin osallistujista taiteen tekeminen saattaa myös tuntua yhdentekevältä. Ohjaajan kannattaakin kuunnella herkällä korvalla ryhmän tarpeita ja valita mukaan riittävästi teemaan virittäviä, matalan kynnyksen lämmittelyharjoituksia. Toisaalta taideprosessiin uskaltautumalla voi myös opetella epävarmuuden sietämistä, mikä on ympäristökriisissä tärkeä tunnetaito.
Harjoitusvinkkejä
Lisää luovia harjoituksia ympäristötunteiden, kestävän tulevaisuuden ja ympäristövaikuttamisen käsittelyyn löydät verkko-opetusmateriaalista Ilmastonmuutos minussa – Luovan kirjoittamisen opetusmateriaali ympäristökysymysten käsittelyyn nuorten kanssa (Henna Laininen ja Sanataideyhdistys Yöstäjä, 2022). Alla olevat harjoitukset on muotoillut Henna Laininen opetusmateriaalin harjoitusten pohjalta.
Tunnesanaimprovisaatio (10 min)
Valitse sinulle tällä hetkellä keskeinen ympäristötunne. Tutustu tunteeseesi sanallistamalla sen herättämiä mielikuvia seuraavien kysymysten avulla.
Mielikuvat:
–Minkä värinen tämä tunne mielestäsi on?
–Jos tämä tunne olisi ääni, miltä se kuulostaisi?
–Miltä tämä tunne tuoksuisi?
–Miltä tämä tunne maistuisi?
–Minkä muotoinen tämä tunne olisi?
–Jos voisit koskettaa tätä tunnetta, miltä se tuntuisi kädessäsi? Olisiko se esimerkiksi sileä, karhea, pehmeä tai piikikäs?
–Kuinka paljon tämä tunne painaa? Onko se esimerkiksi kevyt kuin höyhen vai painaako se tuhat kiloa?
Harjoituksen päätteeksi voit myös kirjoittaa runomuotokuvan ympäristötunteestasi yhdistelemällä sanoja kaikista listan kohdista.
Harjoituksen on kehittänyt taiteilija-tutkija Henna Laininen yhteistyössä ympäristötutkija Panu Pihkalan kanssa.
Ympäristötunteen sanakirjamääritelmä (20 min)
Virittäytyminen: Kirjoita noin kymmenen minuutin ajan tajunnanvirtaa ympäristökriisiin liittyvistä tunteistasi. Voit esimerkiksi aloittaa sanoilla ”Kun ajattelen ympäristöongelmia, tunnen…” Anna käden liikkua paperilla pysähtymättä ja kirjaa ylös kaikki, mitä mieleesi juolahtaa. Vaihtoehtoisesti voit tehdä myös käsitekartan ympäristötunteistasi.
Valitse tajunnanvirrasta tai käsitekartasta yksi tunne, johon haluat tutustua tarkemmin. Tarkastele tunnetta pienen etäisyyden päästä. Kokeile kirjoittaa sanakirjamääritelmä tunteestasi seuraavien kysymysten avulla:
–Mikä olisi mahdollisimman tarkka, kuvaava nimi tunteelle?
–Minkälaisissa tilanteissa tunne herää?
–Minkälaisina tuntemuksina se ilmenee kehossa?
–Kuinka kauan tunne yleensä kestää?
–Kuinka voimakas se yleensä on?
–Minkälaisena käyttäytymisenä tämä tunne voi näkyä ulospäin?
–Onko tunnetta soveliasta näyttää eri tilanteissa?
–Kuinka laajalle väestönosiin tämä tunne on levinnyt?
–Mihin tunnetta voisi käyttää?
Inspiraatioksi voit lukea ympäristötunteiden määritelmiä Panu Pihkalan kirjasta Mieli maassa? Ympäristötunteet (2019) sekä Rakkaudesta-työryhmän Utopedia-sanakirjasta: www.utopedia.fi.
Jaa harjoituksen herättämät tunteet ja ajatukset ystävän kanssa – jo pelkkä jakaminen voi helpottaa oloa!
Harjoituksen idea on peräisin Rakkaudesta-työryhmän Utopedia-sanastosta: www.utopedia.fi. Harjoituksen on jatkokehittänyt ja muotoillut Henna Laininen.
Ympäristötunteen maalaaminen (30 min)
Kokeile maalata ympäristötunteesi kasvipohjaisilla väreillä. Minkälaista siveltimenjälkeä, muotoja, sävyjä ja materiaaleja tämä tunne kutsuu esiin?
Vinkkejä luonnonvärien käyttöön löytyy Teija Laurosen, Tiina Vibergin ja Tiina Leppämäen kirjasta Luonnonvärit kuvataiteessa (Forssan kuvataidekoulu & Helsingin yliopisto, Tiedeluokka Gadolin, 2021):
https://www.forssa.fi/client/forssa/userfiles/luonnonvarit-kuvataiteessa-svt.pdf
Ympäristötunteen kehollistaminen (10 min)
Lähde ulkoilemaan rauhalliseen luonnonympäristöön ja kokeile ympäristötunteesi kehollistamista. Hakeudu ympäristössä sellaiseen paikkaan ja asentoon, joka tuntuu sopivan tähän tunteeseen. Tekeekö mieli liikkua vai olla aivan paikallaan? Haluatko päästää ilmoille ääntä vai olla hiljaa? Voitko ottaa kontaktia ympäristöösi tämän tunteen vallassa, vai saako tunne sinut sulkeutumaan ympäristöltäsi?
Viivy hetki tässä tunteessa ja ravistele sen energia lopuksi pois kehostasi.
Jos haluat, voit seuraavaksi kokeilla, mikä tunne olisi tämän ympäristötunteesi vastatunne eli sen vastakohta tai kääntöpuoli. Pelkäätkö niin paljon, koska rakastat niin paljon? Kokeile kehollistaa nyt tämä vastatunne. Mikä muuttuu asennossasi ja olossasi?
Viivy hetki tässäkin tunteessa ja ravistele sen energia lopuksi pois kehostasi.
Harjoituksen idea on peräisin tutkija-draamakasvattaja Anna Lehtoselta, ja harjoituksen on jatkokehittänyt ja muotoillut Henna Laininen.
Lähteet ja lukuvinkkejä
Arts-based environmental education community. Facebook-ryhmä taideperustaisesta ympäristökasvatuksesta. https://www.facebook.com/groups/artsbasedenvironmentaleducation/?multi_permalinks=3097706030469340%2C3097705290469414¬if_id=1643008007905263¬if_t=group_activity&ref=notif
Easterling, Brian A. & L’Abate, Luciano & Murray, Edward J. & Pennebaker, James W. 1999: “Empirical foundations for writing in prevention and psychotherapy: Mental and physical health outcomes.” Clinical Psychology Review, 19 (1), 79–96.
Elokapina 2021: ”Elokapinan veriprikaati kulkee Helsingin keskustassa tänään lauantaina”. Lehdistötiedote 2.10.2021. https://elokapina.fi/sv/news/press-release/2021/10/02/veriprikaati/
Galafassi, Diego et al. 2018: ”’Raising the temperature’: the arts on a warming planet”. Current Opinion in Environmental Sustainability 2018, 31:71–79.
Haraway, Donna J. 2016: Staying with the Trouble. Making Kin in the Chthulucene. Durham & London: Duke University Press.
Haraway, Donna J. 2003: The Companion Species Manifesto. Dogs, People, and Significant Otherness. Chicago: Prickly Paradigm Press.
Hiltunen, Jaana & Konivuori, Heli 2005: Vihreä draama: draaman keinoin kestäviin elämäntapoihin.
Humaloja, Tiina 2016: Merkityksellinen maisema: Näkökulmia taideperustaiseen ympäristökasvatukseen puutarhassa. https://www.lastenpuutarha.fi/wp-content/uploads/2018/02/Valmis_Merkityksellinenmaisema_pieni.pdf
Ihanus, Juhani (toim.) 2022: Terapeuttinen kirjoittaminen. Helsinki: Basam Books.
Kemppainen, Eeva & Pihkala, Panu & Sipari, Pinja 2019: Toivoa & toimintaa. Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry. https://toivoajatoimintaa.fi/
Kimmerer, Robin Wall 2020/2013: Braiding Sweetgrass. Indigenous Wisdom, Scientific Knowledge and the Teachings of Plants. UK: Penguin Books.
Koistinen, Aino-Kaisa & Laininen, Henna & Niemi-Pynttäri, Risto & Sääskilahti, Nina 2022: ”Ehdotuksia luovan kirjoittamisen ympäristöpedagogiikaksi”. Kirjallisuudentutkimuksen vuosikirja Joutsen, nro 2022, 83–97.
Koistinen, Aino-Kaisa & Savinotko, Pieta 2022: ”Tuottava hämmennys ympäristökriisien ajan utooppisena käytäntönä.” Teoksessa Aino-Maija Elonheimo, Sari Miettinen, Hanna Ojala & Tuija Saresma (toim.), Intersektionaalinen feministinen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino, 115–123.
Koivula, Leena & al. 2020: Luonto ja tunteet. https://www.luontojatunteet.fi/
Kuoppamäki, Anna & Myllynen, Maarit & Snellman, Maami 2020: Taidepolkuja ympäristöempatiaan. Opas monitaiteiseen työskentelyyn. Kehittämiskeskus Opinkirjo.
https://opinkirjo.fi/materiaalit/taidepolkuja-ymparistoempatiaan/
Laininen, Henna 2022: Ilmastonmuutos minussa – Luovan kirjoittamisen opetusmateriaali ympäristökysymysten käsittelyyn nuorten kanssa. Tampere: Sanataideyhdistys Yöstäjä ry. www.climatechangeinme.fi
Laininen, Henna 2018: ”Juurien viesti – Kirjoittaja kuuntelee kasveja”. Teoksessa Henna Laininen (toim.), Taiteen metsittymisestä – Harjoitteita jälkifossiilisiin oloihin. Helsinki: Taideyliopiston Kuvataideakatemia, 205–243. https://taju.uniarts.fi/bitstream/handle/10024/7109/Taiteen_metsittymisesta.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry. 2018: Kasva ja opi puutarhassa. https://www.lastenpuutarha.fi/wp-content/uploads/2018/02/Kasva-ja-opi-puutarhassa_2.pdf
Lauronen, Teija & Viberg, Tiina & Leppämäki, Tiina 2021: Luonnonvärit Kuvataiteessa. Julkaisija: Forssan kuvataidekoulu Yhteistyössä Helsingin yliopisto Tiedeluokka Gadolin.
https://www.forssa.fi/client/forssa/userfiles/luonnonvarit-kuvataiteessa-svt.pdf
Lehtonen, Anna 2021: Drama as an interconnecting approach for climate change education. Helsingin yliopisto.
Lehtonen, Anna 2020: Haastattelu 9.6.2020. Haastattelija Henna Laininen. Lainisen yksityisarkisto, Espoo.
Lähdesmäki, Tuuli & Koistinen, Aino-Kaisa 2021: “Explorations of linkages between intercultural dialogue, art, and empathy.” Teoksessa Fiona Maine & Maria Vrikki (toim.), Dialogue for Intercultural Understanding: Placing Cultural Literacy at the Heart of Learning. Cham: Springer, 45–58.
Macy, Joanna R. & Johnstone, Chris 2012: Active Hope – How to Face the Mess We’re in without Going Crazy. England: New World Library.
Myllynen, Maarit 2022: Alustus kuvataidetyöpajassa. Opettajana ympäristökriisin keskellä – taide muutosvoimana ja voimavarana -etäkoulutukset 2022. Tuotanto: Sanataideyhdistys Yöstäjä ry., Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusohjelma Taidekaari & Villa Elfvikin luontotalo. Kouluttajat: Henna Laininen, Anna Lehtonen, Maarit Myllynen, Heli Mäkinen, Nella Turkki, Henrika Ylirisku.
Mäkinen, Heli 2016: ”Taide paikkasuhteen rakentajana turvapaikanhakijanuorten välitilassa”. Teoksessa Anniina Suominen (toim.), Taidekasvatus ympäristöhuolen aikakaudella – avauksia, suuntia, mahdollisuuksia, 91–98. https://shop.aalto.fi/media/filer_public/b9/d5/b9d5af0c-c63a-43b5-bacb-6f86cbccc859/taidekasvatusymparistohuolenaikakaudella.pdf
Neimanis, Astrida 2016: “Weather writing: A feminist materialist practice for (getting outside) the classroom.” Teoksessa Peta Hinton & Pat Treusch (toim.), Teaching with Feminist Materialisms, Uthrecht: ATGENDER, 141–157.
Peura, Teija & Tähkäpää, Otto 2021: ”Tulevaisuuslukutaito ympäristökasvattajan työssä”. Ympäristökasvatus Teema 2021, 4–7. Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi. https://feesuomi.fi/wp-content/uploads/teema21_arkistointi-1-.pdf
Pihkala, Panu 2019: Ilmastoahdistus ja sen kanssa eläminen. MIELI Suomen Mielenterveys ry.
Rakkaudesta – sanasto tuleville vuosikymmenille. Rakkaudesta-työryhmä: Minna Haapasalo, Joona Lindberg, Jenny Mansikkasalo, Inari Pesonen, Emma Puikkonen, Jenni Pystynen, Heikki Tolin ja Johannes Vartola. Ensi-ilta: Cirko, Helsinki 16.9.2018. http://utopedia.fi/
Susisafari. Toisissa tiloissa -kollektiivi: Eeva Kemppi, Esa Kirkkopelto, Lauri Kontula, Kati Korosuo, Pyry Kääriä, Minja Mertanen, Outi Condit, Antti Halonen, Timo Jokitalo, Anton Krylov, Sanni Priha, Jaakko Ruuska, Paula Tella, Miikka Tuominen sekä Daniel Boy (Invisible Playground) ja Christiane Hütter (Invisible Playground). Ensi-ilta: NordWind-festivaali, Hampuri 16.10. 2014. https://toisissatiloissa.net/susisafari/
Tarpila, Maiju 2022: ”Liveroolipelaaminen lahottaa ja kasvattaa todellisuuksia”. Elonkehä 4/2022, 46–53.
Turkki, Nella 2020: Woven into the air – Dance as a practice towards ecologically and socially just communities. Taideyliopisto. https://uniarts.finna.fi/Record/taju.10024_6923
van Boeckel, J. 2013. At the heart of art and earth. An exploration of practices in arts-based environmental education. Helsinki, Suomi: Aalto ARTS Books. https://www.researchgate.net/publication/236865750_At_the_Heart_of_Art_and_Earth_An_Exploration_of_Practices_in_Arts-based_Environmental_Education
Ylirisku, Henrika 2022: ”Ympäristökysymysten käsitteleminen taiteiden keinoin”. [äänialustus] Opettajana ympäristökriisin keskellä – taide muutosvoimana ja voimavarana -etäkoulutukset 2022. Tuotanto: Sanataideyhdistys Yöstäjä ry., Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusohjelma Taidekaari & Villa Elfvikin luontotalo. Kouluttajat: Henna Laininen, Anna Lehtonen, Maarit Myllynen, Heli Mäkinen, Nella Turkki, Henrika Ylirisku.
Ylirisku, Henrika 2021: Reorienting environmental art education. Aalto-yliopisto. https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/102921
