Tänä aamuna sydämeni särkyi

Heli Vaaranen

Johtava asiantuntija, psykoterapeutti, Väestöliitto ry

Luin Yhdysvaltain National Public Radion sivustolta pikku-uutisen: Kolme alkuperäisheimojen asuinaluetta Alaskassa ja Washingtonissa on joutunut ilmastonmuutoksen runtelemiksi. Kolme heimoa saa valtiolta korvauksen, jotta tärkeät rakennukset siirretään ylemmäs meren ja jokien rannoilta. Oletus on, että asutus seuraa perässä.

Kokonaisten kylien siirtäminen ja sen sotaisa nimi ”hallittu vetäytyminen” on kaikkein voimallisin tapa toimia ilmastonmuutoksen kourissa. Sillä säästetään ihmishenkiä. Säästetään jälleenrakennuskuluja. Säästetään valtion infrastruktuuri ja byrokratia. Ne, jotka osaavat hakea, saavat tukea yhteistiloihin, kokouspaikkoihin ja evakuaatiokeskuksiin. En ole aivan varma, että juuri näitä alkuperäisheimot tarvitsevat ensimmäiseksi säilyttääkseen elinehtonsa ja elämänmuotonsa, mutta tärkeintä on, että luodaan ennakkotapauksia alkuperäisheimojen auttamisesta.

Silti tänä aamuna sydämeni särkyi uutista lukiessa. Eivät nämä heimot ole aiheuttaneet alueidensa hirmumyrskyjä, eroosiota, nousevaa meren pintaa. Nostan katseeni ja katson kumppania. Kertoisinko hänelle heimojen pakkomuutosta? Ehtiikö hän kuunnella? Onko minun pakko juuri tänä aamuna häntä kuormittaa omalla surullani? Mies liitää pää kolmantena jalkana kahvipöydän, suihkun ja kelloon vilkuilun väliä. Päätän odottaa parempaa hetkeä.

Vaikka ympäristöstä välittäminen yhdistää, se myös erottaa. Juuri ne oikeat sanat ensitreffeillä voivat olla valtti, tai sitten väärät sanat saavat toisen ottamaan takkinsa ja poistumaan. Välittäminen samoista asioista luo harmoniaa, mutta samalla konfliktia! Voit välittää, mutta välität liikaa, tai väärällä tavalla. Tai välität vääristä asioista. Ympäristöajattelu on arvo, ja parit käyvät haavoittavimmat riitansa juuri arvoista!  “ Elämämme suurin riita käytiin siitä, miten ympäristökriisi ratkaistaan,” vaikeroi yksi pari. ”En kestänyt, miten kompostoinnista tuli hänelle uskonto” voihki eronnut mies. Hän jäi toiseksi kompostille. Ympäristöstä huolehtiminen herättää intohimoja, kapinahenkeä, anarkismia ja tavallista arjen nalkutusta. Muutetaanko pienempään asuntoon? Hankitaanko aurinkokennot? Entä lapsia? Pärjätäänkö me ilman autoa? Lopetetaanko ostaminen?  Luovutaanko lomamatkoista? Lopetetaanko me lihansyönti? Kasvatetaanko me oma ruokamme? Mihin laitoit kahvinporot?

Eräs lähtökohta parien kanssa työskennellessäni on valottaa ajatusta siitä, että erilaisen näkemykset kuuluvat liittoon. On luonnollista, että kaikesta ei olla samaa mieltä. Suhde muotoutuu tavallisimmin kahdesta ihmisestä ajatuksineen ja asenteineen. Kun arvot ovat samansuuntaiset, mutta eivät ihan samanlaiset, tarvitaan joustavuutta, jos yhdessä halutaan jatkaa. Myös eri elämänvaiheet laittavat elämänarvoja eri prioriteettijärjestykseen. Kumppanillasi voi olla samat arvot, mutta eri tärkeysjärjestys kuin sinulla. Silti se ei tarkoita, että toinen teistä olisi oikeassa.

Jokainen tarvitsee tunteen, että hän tulee kuulluksi ja hänen näkemystään arvostetaan. Yhtälailla jokainen tarvitsee tunteen, että häntä ei tukahduteta kumppanin ideologiaan, erityisesti sukulaisilla, kylässä tai juhlissa. Sen sijaan vedetään syvään henkeä ja mietitään kahdestaan ja  jutellaan rauhassa.  Kysytään toisiltamme, milloin on oikea hetki neuvotella vaikeista ympäristöratkaisuista ja tunteista.

On arvostavaa ottaa vastaan toisen tunne ja tahto, kuulla se, ja ilmaista sitten halunsa kompromissiin. Eräs kompromissi on hyväksyä se, että saman katon alla voi elää kaksi erilaista näkemystä vaikkapa ympäristöstä.  Asioita voidaan tehdä välillä sinun tavalla ja sitten taas minun.  On helpompaa omaksua ”We agree to disagree” -asenne, kuin yrittää muuttaa toinen.

Varma resepti ikuisuusriitaan on tämä: ”Minun on saatava sinut ymmärtämään ja sinun on muutettava mielesi!”   Sen sijaan ”Sovitaan, että ollaan eri mieltä ” – ajattelu tarkoittaa  ”minä kuulen mitä sanot, tunnustan että nämä ovat ajatuksia, joihin sinulla on oikeus, ja kunnioittavasti olen eri mieltä”.

Arvoristiriidoissa  olisi käsitettävä, että kumppani ajattelee eri tavoin, priorisoi eri tavoin ja on jo kauan ajatellut eri tavoin.  Siispä, kun kumppani ajattelee toisin (ja silti rakastat häntä): älä pidä hänen ajatuksiaan henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Kumppanillasi on oikeus mielipiteeseensä. Hänellä on oikeus pitää mielipiteensä häiritsemättä. On hyödytöntä moittia hänen tuumailuaan. Siispä valinta on sinun: voitko hyväksyä erilaiset ajatuksenne? On suurta viisautta katsoa joskus poispäin ja olla niinkuin ei olisikaan. Jos rakastat häntä, on erittäin hyödyllistä olla joskus tarkoituksellisesti huonomuistinen. Ja vielä: Vaikka et aina ymmärtäisi hänen näkemyksiään, ota ne vastaan ja kuuntele. Se ei maksa mitään.

Suurissa ympäristökysymyksissä parasta on saada kumppanin sanaton tuki: me katsotaan maailman tuhoa yhdessä. Me tuetaan toisiamme ja muita, ja teemme parhaamme. Me korjataan toimintaamme yhdessä. Me vaikutetaan yhdessä ja luovutaan yhdessä.

Tätä kirjoittaessani minulla on yhä Alaskan heimojen kysymys keskustelematta kotonani. Heimojen pakkomuutto satuttaa ja vaivaa minua ja haluan puhua siitä, mutta odotan parempaa hetkeä. Iän ja ajan myötä sitä oppii vaikenemaan, ja puhumaan paremmalla ajalla. Luen uutisen uudelleen ja se saa vereni kiehumaan. Tunnen itseni voimattomaksi, avuttomaksi ja syylliseksi. Ja kumppanilla on sama tunne, kun hän lukee uutisia Ukrainasta, energiasta ja hätääkärsivistä kotona ja muualla. Päätän alkaa tehdä enemmän, auttaa enemmän. En voi muuttaa koko maailmaa, mutta voin tehdä jotain. Se keskustelu me käydään tänä iltana.


Julkaistu:

Kategoria:
Blogi

Jaa artikkeli:
Facebookissa
Twitterissä