Mistä ilmastoahdistus johtuu ja miten sen kanssa selviydytään?

Ilmastoahdistus voi esiintyä voimattomuuden tunteena ympäristökriisien edessä. Moni löytää apua tekojen kautta.

Mari Valkola

Valtiotieteiden maisteri pääaineenaan sosiaalipsykologia

Ilmastonmuutos on aikamme uhkaava ilmiö, jonka tutkimisessa tarvitaan eri alojen osaamista. Se on niin fyysinen kuin psyykkinenkin terveysuhka. Vaikka psyykkisiä oireita on tutkittu melko vähän, on olemassa tutkimustietoa siitä, että ilmastonmuutos aiheuttaa yhä enemmän ahdistusta ja muita mielenterveydellisiä ongelmia (Cianconi, Betrò & Janiri, 2020; Gifford & Gifford, 2016; Mah, Chapman, Markowitz & Lickel, 2020; Pihkala, 2018). Halusin hyödyntää sosiaalipsykologista osaamistani aiheeseen liittyen, ja päädyin tutkimaan ilmastoahdistusta ilmiönä, sen syitä ja sitä, miten ahdistuksen kanssa voidaan selviytyä.

Tarkemmin sanottuna tutkin sitä, miten eri ilmastoahdistuksen sisältämät tunteet ja käyttäytymistavat, ilmastohuolen takana olevat motivaatiot ja ilmastoahdistuksen kanssa selviytymisessä käytetyt selviytymisstrategiat ilmenevät ja kuinka paljon niitä esiintyy. Lisäksi tutkin, onko näillä asioilla yhteyttä sukupuoleen ja ikään. Tutkin vielä, ovatko huolen motivaatiot ja selviytymisstrategiat yhteydessä toisiinsa. Muodostin tästä neljä tutkimuskysymystä, joihin osaan liittyy myös hypoteeseja.

Kysymys 1. Miten eri ilmastoahdistuksen sisältämät tunteet ja käyttäytymistavat ilmenevät ja kuinka paljon niitä esiintyy? Onko näillä yhteyttä sukupuoleen ja ikään?

– Ø Hypoteesi 1. Nuoret ja naiset ilmaisevat enemmän ilmastoahdistukseen liittyviä tunteita kuin muut.

Kysymys 2. Miten eri huolen motivaatiot näkyvät ja kuinka paljon niitä esiintyy? Onko näillä yhteyttä sukupuoleen ja ikään?

Kysymys 3. Miten eri selviytymisstrategiat näkyvät ja kuinka paljon niitä esiintyy? Onko näillä yhteyttä sukupuoleen ja ikään?

Kysymys 4. Ovatko huolen motivaatiot ja selviytymisstrategiat yhteydessä toisiinsa ja, jos ovat, miten?

– Ø Hypoteesi 2. Biosfäärinen ja altruistinen huoli ovat yhteydessä ongelmakeskittyneeseen ja merkityskeskittyneeseen strategiaan.

– Ø Hypoteesi 3. Biosfäärinen huoli ennustaa huolen motivaatioista kaikkein todennäköisimmin ongelmakeskittynyttä ja merkityskeskittynyttä strategiaa.

– Ø Hypoteesi 4. Egoistinen huoli ei ennusta ongelmakeskittynyttä, tai merkityskeskittynyttä strategiaa.

Käytin tutkielmassani sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Tämä ei ollut alkuperäinen ajatukseni, mutta koska käyttämäni aineisto mahdollisti tällaisen menetelmän, en malttanut olla käyttämättä mahdollisuutta. Koen, että tällainen monimenetelmällinen lähestymistapa antoi tutkielmalleni paljon lisäarvoa ja mahdollisti siten laajemman ja syvällisemmän tarkastelun. Käyttämäni aineisto on Ympäristöahdistuksen mieli -hanketta varten keväällä 2019 tehty kysely, jossa kysytään ympäristöahdistukseen liittyviä kysymyksiä.

Ilmastoahdistukseen liittyviä tunteita ja käyttäytymistapoja

Hyödynsin ilmastoahdistuksen määrittelemisessä laajasti tutkimustietoa liittyen sen eri ulottuvuuksiin. Tekemäni laajan kirjalliskatsauksen pohjalta katsoin ilmastoahdistukseen kuuluvia tunteita olevan suru, pelko, syyllisyys, häpeä, epävarmuus, huoli, toivottomuus, turhautuneisuus ja avuttomuus/voimattomuus. Lisäksi aineistosta nousi esiin toisten syyttely/asian ulkoistaminen, viha/ärtymys ja ristiriitaisuus. Kirjallisuuskatsauksen perusteella katsoin ilmastoahdistukseen liittyviksi asioiksi myös toivon ja ympäristöystävällisen käyttäytymisen, jotka eroavat edellä mainituista tunteista ja käyttäytymistavoista positiivisten ominaisuuksiensa vuoksi, ja liittyvät vahvasti ongelma- ja merkityskeskittyneisiin strategioihin. Tutkielmani tulokset osoittavat, että näitä kaikkia tunteita ja käyttäytymistapoja esiintyy ilmastoahdistuksen yhteydessä.

Avuttomuuden/voimattomuuden esiintyvyys oli vastaajien keskuudessa yleisintä. Myös toivottomuus, ympäristöystävällisyys ja toisten syyttely/asian ulkoistaminen esiintyvät suhteellisen monen vastaajan kohdalla. Häpeää koettiin hyvin vähän. Myös surun ja ristiriitaisuuden esiintyvyys oli vähäistä. Tutkielmani osoittaa tukea asettamalleni hypoteesille 1: ”Nuoret ja naiset ilmaisevat enemmän ilmastoahdistukseen liittyviä tunteita kuin muut”. Viha/ärtymys oli kuitenkin poikkeuksellisesti lähes kaksi kertaa yleisempää miehillä kuin naisilla.

Mistä ilmastoahdistus kumpuaa?

Tutkielmassani esiintyvät huolen motivaatiot, jotka kuvaavat siis ilmastoahdistuksen takana olevia syitä, tulevat hyödyntämästäni sosiokognitiivisesta teoriasta ympäristöhuolesta (socio-cognitive theory for environ-mental concern). Nämä syyt voidaan kiteyttää egoistiseksi huoleksi, altruistiseksi huoleksi ja biosfääriseksi huoleksi. (Schultz, 2000.) Tutkielmani perusteella ilmastonmuutokseen liittyvä biosfäärinen huoli näkyy esimerkiksi huolena eläimistä, tai huolena ympäristöstä koko maapallon tulevaisuuden kannalta. Altruistinen huoli näkyy paljolti huolena omien lapsien tulevaisuudesta. Egoistinen huoli ilmenee siten, että ollaan huolissaan vain omasta tulevaisuudesta. Aina huolta ei osata määritellä, jolloin saatetaan vain todeta, että koetaan ympäristöhuolta.

Tutkielmani tulokset siis osoittavat, että näitä kaikkia kolmea huolen motivaatiota esiintyy ilmastoahdistuksen yhteydessä. Egoistista huolta esiintyi kuitenkin hyvin vähän verrattuna kahteen muuhun huolen motivaatioon. Se, että egoistista huolta esiintyi huomattavasti vähemmän kuin biosfääristä ja altruistista huolta, saattaa johtua siitä, että egoistista huolta ei ehkä haluta, tai kehdata ilmaista niin selkeästi kuin kahta muuta huolen motivaatiota. Naiset kokivat biosfääristä huolta yli kaksinkertaisesti miehiin verrattuna. Tutkielmani tulokset eivät osoita merkittäviä huomioita iän ja huolen motivaatioiden välisestä yhteydestä.

Minkälaisia selviytymisstrategioita ahdistuksen kanssa selviytymisessä käytetään?

Selviytymisstrategioiden määrittelyssä hyödynsin transaktionaalista selviytymismallia (transactional model of coping). Alkuperäiseen malliin kuuluu kaksi pääselviytymisstrategiaa, jotka ovat tunnekeskittynyt ja ongelmakeskittynyt strategia. (Lazarus & Folkman, 1984.) Kolmas tarkastelemistani selviytymisstrategioista on merkityskeskittynyt strategia, mikä on muodostunut transaktionaalisen selviytymismallin myöhemmän kehittelyn kautta (Folkman, 2008; Park & Folkman, 1997). Ongelmakeskittynyt strategia näkyi vastauksissa paljolti ympäristöystävällisenä käyttäytymisenä. Ympäristöystävällisesti saatettiin käyttäytyä, vaikka se olisi koettu vaikeana ja huonontanut omaa elämänlaatua. Tutkielmassani esille tulleita strategian mukaisia toimia olivat esimerkiksi pienet arjen teot, osallistuminen ilmastomielenosoituksiin ja vaaliehdokkaiden ilmastomielipiteiden huomioon ottaminen äänestämisessä. Tunnekeskittynyt strategia näkyi esimerkiksi ilmastonmuutoksen vakavuuden vähättelynä, vaikenemisena, silmien sulkemisena, uuden tutkimustiedon välttelynä, ahdistuneisuuden kieltämisenä sekä mediassa tuodun tiedon hyödyllisyyden ja oikeellisuuden kiistämisenä. Merkityskeskittynyt strategia ilmeni esimerkiksi onnistumisen tunteina siitä, että omilla puheilla pystyttiin vaikuttamaan muihin ihmisiin niin, että hekin alkavat tehdä tekoja ympäristön hyväksi. Strategia ilmeni myös tutkimustiedon arvostamisena ja itsensä kokemisena parempana ihmisenä ympäristön hyväksi toimimisen vuoksi.

Tutkielmani siis osoittaa, että ilmastoahdistuksen kanssa selviytymisessä käytetään näitä kaikkia kolmea strategiaa. Vastaajien keskuudessa yleisimmin käytetty strategia oli ongelmakeskittynyt strategia, sillä sitä esiintyi noin 46 prosentilla vastaajista. Ongelmakeskittyneen strategian esiintyvyysmäärän suurta eroa merkitys- ja tunnekeskittyneeseen strategiaan saattaa selittää se, että ongelmakeskittynyt strategia on selkeämpi strategia kuin nämä kaksi muuta, sen toiminnallisen ominaisuutensa vuoksi. Siksi se oli huomattavasti helpompi tunnistaa vastaajien vastauksista kuin kaksi muuta strategiaa. Voi myös olla, että vastaajat osasivat tuoda sitä paremmin esille kuin kahta muuta strategiaa.

Ongelma- ja merkityskeskittyneet strategiat olivat yleisempiä naisten kuin miesten keskuudessa, kun taas tunnekeskittynyt strategia oli yleisempää miehillä. Tämä on mielenkiintoinen tulos, sillä miehillä esiintyi tunnekeskittynyttä strategiaa nelinkertainen määrä naisiin verrattuna. Tulos on huomionarvoinen myös siksi, että ongelma- ja merkityskeskittyneitä strategioita esiintyi miesten vastauksissa huomattavasti vähemmän kuin naisten vastauksissa. Sekä miehillä että naisilla, eniten käytetty selviytymisstrategia kuitenkin oli ongelmakeskittynyt strategia. Suurin ikäluokka kaikkien selviytymisstrategioiden kohdalla oli 20–25-vuotiaat, ja pienin 15–19-vuotiaat, mutta nämä huomiot iän suhteen eivät ole merkittäviä. Ongelmakeskittynyt strategia oli yleisintä Kaikissa ikäluokissa.

Lopuksi

Tutkielmani mukaan huolen motivaatiot ja selviytymisstrategiat eivät ole merkittävästi yhteydessä toisiinsa. Tutkielmani ei osoita tukea hypoteesille 2: ”Biosfäärinen ja altruistinen huoli ennustavat ongelmakeskittynyttä ja merkityskeskittynyttä strategiaa”. Hypoteesi 3: ”Biosfäärinen huoli ennustaa huolen motivaatioista kaikkein todennäköisimmin ongelmakeskittynyttä ja merkityskeskittynyttä strategiaa”, saa lievää tukea. Vahvaa tukea saa kuitenkin hypoteesi 4: ”Egoistinen huoli ei ennusta ainakaan ongelmakeskittynyttä, tai merkityskeskittynyttä strategiaa”.

Tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia lisää erityisesti selviytymisstrategioita, sillä tutkijat ovat viime vuosina osoittaneet, että tapa, jolla ihmiset selviytyvät ilmastonmuutosongelman kanssa, saattaa olla tärkeä ympäristösidonnaisuuden ja psykologisen hyvinvoinnin kannalta (Ojala & Bengtsson, 2019; Bloodhart, Swim, & Zawadzki, 2013; Homburg & Stolberg, 2006; Homburg, Stolberg & Wagner, 2007; Reser & Swim, 2011). Mielestäni erityisesti tunnekeskittyneen strategian esille tuominen on tärkeää, koska ajattelen, että ihmiset saattavat toimia tietämättään kyseisen strategian mukaisesti. Hekin, jotka toimivat näin tiedostaen, saattavat ymmärtää toimintansa vakavuuden, kun asiasta puhutaan enemmän.

Käy lukemassa Mari Valkolan koko pro gradu -tutkielma Ilmastoahdistuksen syistä ja seurauksista.

 

Lähteet:

Cianconi, P., Betrò, S., & Janiri, L. (2020). The Impact of Climate Change on Mental Health: A Systematic Descriptive Review. Frontiers in psychiatry, 11, 74.

Gifford, E., & Gifford, R. (2016). The largely unacknowledged impact of climate change on mental health. Bulletin of the Atomic Scientists, 72, 292–297.

Mah, A. Y., Chapman, D. A., Markowitz, E. M., & Lickel, B. (2020). Coping with climate change: Three insights for research, intervention, and communication to promote adaptive coping to climate change. Journal of Anxiety Disorders, 75, 102282.

Pihkala, P. (2018). Eco-anxiety, tragedy, and hope: psychological and spiritual dimensions of climate change. Zygon, 53, 545–569.

Schultz, P. (2000). New environmental theories: empathizing with nature: the effects of perspective taking on concern for environmental issues. Journal of Social Issues, 56, 391–406.

Lazarus, R. S., & Folkman, S. (1984). Stress, appraisal, and coping. New York, NY: Springer.

Folkman, S. (2008). The case for positive emotions in the stress process. Anxiety, Stress, & Coping. An International Journal, 21, 3–14.

Park, C. L., & Folkman, S. (1997). Meaning in the context of stress and coping. Review of General Psychology, 1, 115–144.

Ojala, M., & Bengtsson, H. (2019). Young People’s Coping Strategies Concerning Climate Change: Relations to Perceived Communication With Parents and Friends and Pro-environmental Behavior. Environment and Behavior, 51, 907–935.

Bloodhart, B., Swim, J. K., & Zawadzki, M. J. (2013). Spreading the eco-message: Using proactive coping to aid eco-rep behavior change programming. Sustainability, 5, 1661–1679.

Homburg, A., & Stolberg, A. (2006). Explaining pro-environmental behavior with a cognitive theory of stress. Journal of Environmental Psychology, 26, 1–14.

Homburg, A., Stolberg, A., & Wagner, U. (2007). Coping with global environmental problems development and first validation of scales. Environment and Behavior, 39, 754–778.

Reser, J. P., & Swim, J. K. (2011). Adapting to and coping with the threat and impacts of climate change. American Psychologist, 66, 277–289.